Olipa kerran perustyytyväinen prinsessa, joka jostain syystä alkoi syyllistämään prinssiä pahasta olostaan. Prinssi meni hämilleen prinsessan oikukkaasta käytöksestä eikä tiennyt, mikä tilanteeseen olisi auttanut. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen suhde, jossa prinsessalle kävi näin. Tämän vuoksi hän huomasi melko nopeasti, ettei ollut muistanut pitää omista tarpeistaan huolta.

Prinsessa oli nimittäin oppinut tarvitsevansa säännöllisin väliajoin ruoan, unen ja arkisen puurtamisen lisäksi liikuntaa, keskusteluja hyvän ystävän kanssa sekä edessä odottavia tavoitteita ja unelmia. Hän alkoi käydä kävelyllä ja tapasi taas ystäviään. Pohti itselleen kalenteriin tapahtumia, joita voisi innolla odottaa. Tämän jälkeen asiat taas palasivat oikeaan mittassuhteeseen ja hänen ja prinssin suhde voi taas hyvin. Tilanne uusiutui aina toisinaan tämän jälkeenkin, mutta prinsessa ei enää syyttänyt muita vaan otti vastuun omista tunteistaan.

Olipa kerran kaunis ja oikein unelmien prinsessa, joka tapasi prinssin ja ihastui. Ystävät varoittelivat häntä siitä, että prinssi ei ollut sitoutuvaa sorttia, mutta ihastunut prinsessa ei varoituksista välittänyt. Kului useita vuosia, joiden aikana he alkoivat suunnitella yhteistä tulevaisuutta, mutta suunnitelmat yhteisen tulevaisuuden aloittamisesta siirtyivät aina syystä tai toisesta eteenpäin.

Ystävät pelkäsivät prinsessan katkeroituvan aikojen saatossa suhteen etenemättömyydestä ja pelkäsivät myös jossain vaiheessa paljastuvan, että prinssillä olisikin muita naisia. Prinssille tilanne sopi erittäin hyvin, olihan hänellä lempeä ja luotettava prinsessa, jolta hän sai arvostusta, joka jaksoi luottaa tulevaan ja jonka syli oli aina avoinna. Lisäksi prinssillä oli runsaasti omaa aikaa, sillä prinssi ja prinsessa asuivat eri kuningaskunnissa. Prinsessa taas sai prinssiltä hartiat, joihin tukeutua sekä vaaleanpunaisia unelmia. Arvostiko prinsessa itseään niin paljon, että sai varmistettua unelmien käymisen toteen? Kuinka todennäköisesti unelmat toteutuivat juuri kyseisen prinssin kanssa?

Olipa kerran prinsessa, joka toivoi löytävänsä sen oikean. Prinsessa kävi ahkerasti ulkona ja tapasi tuttuja. Prinssin löytämisessä oli kuitenkin haasteita, koska jostain syystä prinssit katosivat muutaman päivän tai viikon tuntemisen jälkeen. Jos prinsessa olisi katsonut tarkasti peiliin, olisi hän nähnyt kauniin ulkokuoren sijaan epävarman neidon. Neidon, joka ei ollut huomannut antaa prinssille tilaa vaan pelkkien äänettömien eleiden avulla takertui kulloiseenkin prinssiin ja tällä tavoin ajoi heidät perääntymään paikalta.

Prinsessalla oli myös sisko, joka oli kruunattu kuningattareksi. Kuningattarella oli kaikki, mistä prinsessa osasi vaan haaveilla. Hän oli naimisissa, hänellä oli lapsia ja elämälle selkeä suunta ja tarkoitus. Osin siitä johtuen, että elämässä kaikki oli hyvin, hänellä oli kuitenkin useita pelkoja. Mitä jos lapsille sattuu jotain? Entä jos puoliso sairastuu vakavasti? Mitä jos tulee sota ja niin edelleen? Lopulta hän pelkäsi niin paljon, että hän itse sairastui. Olisipa hän osannut jättää menneiden ja tulevien murehtimisen ja osannut nauttia siitä, että juuri nyt kaikki oli hyvin.

Olipa kerran prinsessa ja prinssi, jotka olivat vannoneet rakastavansa toisiansa niin myötä kuin vastamäessä. Koko valtakunta odotti jännityksellä uutisia perillisistä, mutta kului vuosi, sitten toinen eikä prinsessan vatsan seutu alkanut pyöristyä.

Prinsessa ja prinssi kävivät tutkituttamassa tilannetta eivätkä saaneet selville syytä lapsettomuuteen, mutta heille tarjottiin silti apua. Prinssi kauhistui ajatuksesta, mutta ei yhtä paljon kuin prinsessa, jonka olisi piikitettävä itseensä kerran päivässä hormonipistoksia ja varauduttava selittelemään toistuvia poissaolojaan hovin edustustehtävistä. Myöskään lopputulokselle ei ollut takeita.

Prinssille perillisen saaminen oli tärkeintä maailmassa. Kuninkaallisen parin yhteiselle polulle oli tullut este, jota he eivät olleet osanneet odottaa ja joka tuntui prinssistä ylitse pääsemättömältä. Kului kuukausia ja lopulta kuninkaalliset hopeat päätettiin laittaa jakoon. Prinssin ja prinsessan toiveet tulevasta ja etenkään haaveiden eteen nähtävästä vaivasta eivät lopulta kohdanneet yhteisestä arvomaailmasta huolimatta.

Olipa kerran prinsessa ja prinssi tai olivat jo olleet useita vuosia. Prinsessa unelmoi menevänsä naimisiin prinssinsä kanssa, mutta prinssi ei ollut häntä kosinut, vaikka sopivia tilaisuuksia siihen oli ollut useita. Prinsessa oli kokemuksen kautta huomannut, ettei painostaminen ollut kannattavaa. Toisaalta hänen oma mielenkiintonsa prinssiä kohtaan saattaisi laantua, jos kosintaa ei alkaisi kuulua.

Prinsessa mietti tilanteeseen ratkaisua ja alkoi pohtia, miksi oikein haluaisi naimisiin. Sitoakseen prinssin itseensä koko loppuelämäkseen? Eihän sellainen ole mahdollista. Yksi yleisistä eron syistä on se, että alkaa pitää toista itsestään selvyytenä. Prinsessa tajusi myös, ettei kyse ollut taloudellisen tilanteen turvaamisesta vaan ehkä eniten kaikesta kyse oli romanttisen rakkauden kaipuusta. Romanttista rakkautta taas prinsessa sai prinssiltä jo ilman naimisiin menoakin. Näin ollen prinsessa sai asian suhteen ainakin hetkittäisen rauhan ja malttoi odottaa prinssin aloitetta naimisiin menosta.