Olipa kerran prinsessa ja prinssi, jotka olivat vannoneet rakastavansa toisiansa niin myötä kuin vastamäessä. Koko valtakunta odotti jännityksellä uutisia perillisistä, mutta kului vuosi, sitten toinen eikä prinsessan vatsan seutu alkanut pyöristyä.

Prinsessa ja prinssi kävivät tutkituttamassa tilannetta eivätkä saaneet selville syytä lapsettomuuteen, mutta heille tarjottiin silti apua. Prinssi kauhistui ajatuksesta, mutta ei yhtä paljon kuin prinsessa, jonka olisi piikitettävä itseensä kerran päivässä hormonipistoksia ja varauduttava selittelemään toistuvia poissaolojaan hovin edustustehtävistä. Myöskään lopputulokselle ei ollut takeita.

Prinssille perillisen saaminen oli tärkeintä maailmassa. Kuninkaallisen parin yhteiselle polulle oli tullut este, jota he eivät olleet osanneet odottaa ja joka tuntui prinssistä ylitse pääsemättömältä. Kului kuukausia ja lopulta kuninkaalliset hopeat päätettiin laittaa jakoon. Prinssin ja prinsessan toiveet tulevasta ja etenkään haaveiden eteen nähtävästä vaivasta eivät lopulta kohdanneet yhteisestä arvomaailmasta huolimatta.